Kulttuurirahaston Sibelius-mitalin tarina

Kulttuurirahaston Sibelius-mitalin tarina

Julkaistu 08.12.2015

Oli Jean Sibeliuksen 85. syntymäpäivä joulukuun 8. päivä vuonna 1950. Presidentti Paasikivi luovutti säveltäjämestarille Ainolassa kultaisen mitalin.

Mitali oli Kulttuurirahaston aloitteesta lyötetty Sibeliuksen kunniaksi. Mitalin oli suunnitellut Wäinö Aaltonen ja se valettiin Outokummun kullasta. Siinä luki teksti Musice lux vitae meae, musiikki on elämän valo.

Kultainen mitali oli Suomen Kulttuurirahaston perustama palkinto. Sibeliukselle hänen syntymäpäivänään luovutettu mitali aloittaisi Sibelius-mitalien sarjan: mitali jaettaisiin viiden vuoden välein ansioituneelle, kansainvälistä suosiota nauttivalle säveltäjälle. Sen avulla Suomelle haluttiin tuoda kansainvälistä mainetta sekä nostaa Suomen asemaa palkitsijana ja arvostelijana.

Toisin kävi. Mitalista ei tullut musiikin Nobelia, kuten oli kaavailtu.

Vuonna 1955 mitali päätettiin luovuttaa säveltäjä Igor Stravinskille. Hänet kutsuttiin Suomeen, mutta säveltäjä ei kiireisiinsä vedoten Pohjolaan ennättänyt. Suunnitellut juhlallisuudet peruuntuivat ja Suomen suurlähettiläs luovutti mitalin Stravinskille New Yorkissa huomattavasti vaatimattomammin menoin kuin alun perin oli suunniteltu. Mitali ojennettiin puisessa kotelossa, jonka kanteen oli kaiverrettu Kulttuurirahaston tammilogo.

Igor Stravinski ei mitalia arvostanut. Itse asiassa hän ja Sibelius eivät missään vaiheessa olleet arvostaneet toistensa musiikkia. Starvinski antoi mitalin pois, hyväntekeväisyyteen. Mitali siirtyi Stravinskin omistuskirjoituksella varustettuna newyorkilaiselle lastensairaalalle.

Lastensairaalan kautta mitali ”lähti kulkemaan arvolleen vähemmän sopivia teitä” Yhdysvalloissa keräilijältä toiselle. Lopulta Kulttuurirahasto ryhtyi jäljittämään sitä ja mitali löytyi Texasista. Kulttuurirahasto osti sen sikäläiseltä keräilijältä takaisin itselleen.

Vuonna 1960 mitalia ei enää myönnetty. Wihurin säätiö oli perustanut kansainvälisen Sibelius-kilpailun, joka teki mitalin jakamisen tarpeettomaksi.

Tarina Suomen Kulttuurirahaston sivuilla.